Head sünnipäeva, Arvo Pärt!

Viron tunnetuin nykysäveltäjä Arvo Pärt saavuttaa kunnioitettavan 80 vuoden iän tänään, 11.9.2015. Vaikka blogin alaotsikko puhuukin populaarikulttuurista, suomme itsellemme juhlan kunniaksi vapauden piipahtaa taidemaailman puolella. 

Pärt syntyi Paidessa, Järvamaan maakunnassa ja varttui Rakveressa, noin 80 kilometriä Suomenlahdelle päin synnyinseudultaan. Hän opiskeli säveltämistä Tallinnan musiikkiakatemiassa Heino Ellerin opissa. Varhaisvuosinaan Pärt sävelsi elokuva- ja teatterimusiikin ohella ensimmäisen laulusävellyksensä, lapsikuorolle kirjoitetun kantaatin Meie aed. Kantaatti julkaistiin vuonna 1960 8" vinyylilevyllä ja on käsittääkseni ensimmäinen fyysisenä äänitteenä päivänvalon nähnyt Arvo Pärtin sävellys. Satunnaisia säveltäjän ja äänituottajan töitä tehnyt Pärt sai myös vähän kerrassaan yleisön ja musiikkimaailman huomiota sekä tunnustusta sävellyskilpailussa.

Pärt keskittyi 1970-luvulla opiskelemaan eri tyylejä, kuten esimerkiksi gregoriaanista kirkkolaulua ja keskiaikaista musiikkia, joiden vaikutteet lopulta auttoivat häntä löytämään oman polkunsa. Tänä päivänä Pärt lukeutuukin niin kutsuttuun pyhän minimalismin edustajiin. Tyylille on ominaista riisuttu ja yksinkertainen, usein hyvin rauhallinen ja rauhoittava, estetiikka sekä teologis-filosofinen tematiikka. 

Lähde: https://flic.kr/p/4vNonq

Vuonna 1976 Pärt esitteli teoksessa Für Alina oman sävellystekniikkansa, jota hän kutsui tintinnabuliksi. Nimi tulee latinankielisestä sanasta tintinnabulum, "kello". Hengellisyys kulkee käsi kädessä Pärtin musiikin kanssa. Säveltäjälle itselleen tintinnabuli edustaa myös meditatiivista toimintaa, jonka äärellä hiljentyä pohtimaan elämää ja sitä suurempia kysymyksiä. Ortodoksista uskoa tunnustava Pärt harrastaakin käsittääkseni retriittejä muun muassa Valamon luostarissa.

Kansallisesti ja kansainvälisesti palkitun (Virossa esimerkiksi ensimmäisen luokan valtiollinen kunniamerkki) Pärtin sävellyksiä on äänitetty ja julkaistu aina 60-luvun alusta tähän päivään. Tuotanto on todella laaja, enkä voi sanoa tuntevani siitä kuin pienen osan, mutta tähän mennessä kaikki kuulemani esitykset ja tallenteet Pärtin sävellyksistä ovat olleet varsin nautittavia. Jos varmoja nakkeja täytyy hakea, niin suosittelen kuuntelemaan 70-luvulla sävelletyt Für Alina ja Tabula Rasa -teokset. Molemmat on nostettu modernin klassisen musiikin kaanoniin ja on hyvä tuntea myös yleissivistyksen vuoksi.

Klassikoilla mennään myös blogin puolella. Vuoden 1978 Spiegel im Spiegel on mainio esimerkki Pärtin tintinnabulum-tekniikasta ja pyhän minimalismin tyylistä. Teoksen nimi on muuten saksaa ja tarkoittaa "peili peilissä". Johan se nimikin kertoo, että tässä ollaan suurten ikuisuuskysymysten äärellä. Mutta ei hätää, Spiegel in Spiegel toimii myös erinomaisesti päiväunien taustamusiikkina ilman sen kummempia filosofointeja.

Yle Teema juhlii Pärtin syntymäpäivää näyttämällä Aatamin passio -näyttämöteoksen sekä säveltäjän henkilökuvan. Kannattaa katsoa!
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/31/arvo-part-80-vuotta-teemalla

http://www.arvopart.ee/en/

Miekkailija (2015)

Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu Miekkailija (Vehkleja) on Klaus Härön ohjaama ja Anna Heinämaan käsikirjoittama elokuva, joka perustuu löyhästi miekkailuvalmentaja Endel Nelisin elämään. Elokuva on kuvattu Virossa ja on lähes kokonaisuudessaan vironkielinen (toisin kuin Puhdistus, joka sekin oli Suomen ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 2012). Päätinkin, että suomalais-virolainen yhteistuotanto sopii myös tämän blogin teemaan.

Märt Avandin esittämä Endel saapuu 1950-luvun Haapsaluun, jossa saa viran liikunnanopettajana. Hän alkaa vetää oppilaille miekkailukerhoa, jonka tosin meinaa lopettaa heti alkuunsa, sillä kontaktin saaminen lapsiin ei ole helppoa. He kuitenkin innostuvat miekkailusta, ja Endel kasvaa elokuvan aikana isähahmoksi näille neuvostoyhteiskunnan orpouttamille lapsille.

Koululaiset haluavat lähteä valtakunnalliseen miekkailuturnaukseen Leningradiin. Endel on jättänyt kertomatta, että on Haapsalussa paossa salaista poliisia ja matka Leningradiin olisi hänelle suunnaton uhraus. Neuvostovaltaa sokeasti totteleva rehtori (Hendrik Toompere) paljastaa kuitenkin Endelin olinpaikan viranomaisille.

Härön ohjaus on kaunis elokuva inhimillisyydestä, jonka näyttämönä on yksi Viron historian synkistä aikakausista. Suomen Oscar-raati luonnehtii Miekkailijaa "klassisen hallituksi ja eheäksi elokuvaksi, joka löytää traagisesta aikakaudesta optimismia, inhimillisyyttä ja kauneutta".

Itse kuvailin elokuvaa somessa heti sen nähtyäni näin: "Menkää ja katsokaa, kun pienille eestiläisille opetetaan VEHKEILEMISTÄ (vehklemine). Mukana myös sata viulua, hienoja lapasia ja yllätyspaketti!"

Elokuviin siitä, hop!

Punklaulupidu 2015

Olemme parin kuukauden ajan opetelleet viroa laulamalla punk-klassikoita. Syynä tähän ovat punk-laulujuhlat, joita vietetään Rakveressa elokuun 22. päivänä. Laulujuhlat ovat suuria kuorojen kokoontumisia, joita on Virossa vietetty vuodesta 1869. Ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Tartossa, mutta vuodesta 1896 ne on järjestetty Tallinnassa. Laulujuhlat on listattu myös UNESCO:n henkisen ja suullisen maailmanperinnön luetteloon. Seuraavan kerran Tallinnassa lauletaan kesäkuussa 2019. Ensimmäiset punk-laulujuhlat puolestaan järjestettiin Rakveressa vuonna 2008. Tänä vuonna punkin tahtiin lauletaan jo kolmannen kerran.

Näillä laulujuhlilla ollaankin ikään kuin virolaisuuden ytimessä, sillä sekä punk että laulujuhlat näyttelivät suurta roolia maan uudelleenitsenäistymisessä vuonna 1991. Tuo Laulavaksi vallankumoukseksi kutsuttu kansanliikehdintä alkoi vuonna 1987, kun Tallinnan raatitorille kerääntyneet virolaiset kokoontuivat laulamaan tuolloin kiellettyjä kansallislauluja. Laululiike laajeni seuraavien kuukausien aikana ja syyskuussa 1988 noin 300 000 virolaista kokoontui Tallinnan Laululavalle.

Punk-liike rantautui Viroon 1970-luvun lopulla, jolloin toimintansa aloittivat muun muassa Propeller ja Generaator M. Propellerin johtohahmo Peeter Volkonski on monipuolinen kulttuuripersoona (ja prinssi, tai ainakin melkein!), joka on toiminut niin näyttelijänä, muusikkona kuin ohjaajanakin. Propellerin esiintyminen vuonna 1980 Kadriorgin stadionilla päättyi kaaokseen. KGB ei suoranaisesti kieltänyt bändin toimintaa, mutta Volkonskin ei sallittu enää jatkaa laulajana. Volkonski itse kertoo tapahtuneesta: "Ja sen ansiosta syntyi suurenmoinen jazzrockyhtye Kaseke. Minä en ollut laulamassa, instrumentaalimusiikkia. Ja täsmälleen samat miehet kuin Propellerissa." (Harri Rinteen kirjasta Laulava vallankumous, 2007.)

Villu Tamme on kertonut Arto Nybergin haastattelussa, ettei punk-liike välttämättä ollut suoranainen osa laululiikettä, vaikka tarkoitukset ja keinot olivat samankaltaisia. Kiistämättä J.M.K.E.:n Tere perestroika on kuitenkin osa Viron uudelleenitsenäistymisen soundtrackiä. Tamme itse mainitseekin samaisessa haastattelussa tämän kappaleen olevan se, joka lopulta kaatoi Neuvostoliiton. 

George Orwellin kirjasta 1984 nimeänsä lainaava ja kirjan nimikkovuonna perustettu Vennaskond joutui alkuvuosinaan useasti KGB:n syytösten kohteeksi anarkistisen ja länsimaisen tyylinsä vuoksi. Vuoden 1991 alussa, eli noin puoli vuotta ennen Viron itsenäisyyden palauttamista, bändi muuttikin joksikin aikaa Suomenlahden tälle puolen turvaan ja toimi evakossa ollessaan Suomen Turusta käsin.

Laitan tähän loppuun vielä oman viropunkin suosikkini, Elab veel Beria ("Beria elää"). Laulussa KGB:n toiminta rinnastetaan entisen neuvostoliiton turvallisuuspäällikön ja NKVD:n johtajan Lavrenti Berijan verisiin tekoihin. Tamme kuvaa yhteiskuntaa, jossa sensuuri vallitsee ja ihmiset katoavat yön pimeydessä. Toisinajattelijat (teisitimõtleja, lempisanani viroksi!) joutuvat leireille ja menettävät ihmisarvonsa. Jos tämän kappaleen yhteislaulu ei ole oman historian haltuunottoa, niin en tiedä mikä sitten on. 

Laulujuhlilla tavataan!
T: Noora

Härra Pauli kroonikad (2001)

Hei taas!

Kesä on ollut hiljaista aikaa kaikkialla eikä meidän blogi ole ollut poikkeus. Nyt voisi kuitenkin olla taas korkea aika aktivoitua ja jatkaa seikkailuja Viron kulttuurikentällä. Hiljaisen kauden aikana Noora on ollut yhteydessä noin puoleen Viron populaatiosta tarkoituksenaan selvittää erilaisten hengentuotteiden käyttöoikeuksia. Vielä emme ole tulleet hullua hurskaammaksi.

Mutta tällä kertaa syvennytään kirjallisuuteen. Suurennuslasin alla on Härra Pauli kroonikad (Herra Paulin aikakirjat), jonka omalaatuisen tyylin vuoksi katsaus tulee olemaan hyvin pintapuolinen.

Viron kulttuurikenttä laajeni ripeästi itsenäisyyden palauttamisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991. Oman osuutensa uusista tuulahduksista sai myös kirjallisuus. Aiemmin kiellettyjä ulkomaalaisia kirjoja sai nyt tuoda vapaasti Viroon ja uusia vaikutteita ammennettiin yhä laajemmalta. 

Uusien kirjailijoiden aallon myötä virolainen kirjallisuus edistyi useita harppauksia kerralla ja uudet tyylit nousivat esiin. Vuonna 1973 syntynyt Mehis Heinsaar kasvoi nuoreksi aikuiseksi modernin virolaisen kirjallisuuden nousun aikaan ja oli näin ollen heti alusta alkaen vapaa vanhoista kahleista kirjailijan uraansa aloittaessaan.

Heinsaaren tyyliä on luonnehdittu jo hänen ensimmäisestä novellikokoelmastaan Vanameeste näppaja (2001) lähtien maagiseksi realismiksi. Samaa linjaa jatkaa Härra Pauli kroonikad (2001). Molemmat kirjoista on laajalti kehuttuja ja palkittuja.

Härra Pauli kroonikad käsittää kolme tarinakokoelmaa, jotka kertovat herra Paulin eriskummallisten ja arvaamattomien tapahtumien värittämästä elämästä. Ensimmäinen ja kolmas osa muodostuvat kronologisesti irrallisista tarinoista, joissa käydään läpi muun muassa herra Paulin työelämää, lapsuutta ja haaveilua Kristoffer Kolumbuksena elämisestä. Kirjan toinen osa, joka on henkilökohtainen suosikkini, kertoo sarjan omituisista asunnoista, joissa herra Paul on asunut (herra Paul kertoo, ettei yleensä ottaenkaan tule asuntojen kanssa toimeen). Irtolaisuuden takia pidätetty herra Paul joutuu kirjoittamaan poliisilaitoksella raportteja entisistä asunnoistaan poliisin ja psykiatrin tarkkaillessa tätä. 

Herra Paulin elämä on täynnä perinteisen logiikan ja järjen vastaisia tapahtumia. Milloin hän ajautuu spontaanisti muutamien kanssaihmisten seurassa hetkeksi taianomaiseen paratiisiin kesken talvisen työmatkan ja milloin hän puolestaan yrittää epätoivoisesti päästä pois yksiöstään päätyen ulko-ovesta aina takaisin sisälle.

Heinsaaren kirjoitustyyli estää lukijaa tuudittautumasta täysin magian ja sattumanvaraisuuden ehdoille, sillä lukijaa muistutetaan aina toisinaan ympäröivästä, normaalista ja loogisesta maailmasta. Magian ja realismin nivoutuminen yhteen pakottaa lukijan arvioimaan tapahtumien kulkua ja kirjan maailman järkiperäisyyttä toistuvasti. Herra Paulin kohtaama poliisi edustaa meille tutumpaa maailmaa ja hän pitääkin Paulia mielisairaana. Jopa Paul itse tokaisee olevansa kyllästynyt kaikkeen hänelle tapahtuvaan magiaan. Herra Paul vaikuttaa olevan erikoislaatuinen henkilö, joka asuu kahden maailman rajalla normaalien ihmisten parissa.

Luin kirjan suomenkielisen version, enkä osaa varmuudella kommentoida Heinsaaren alkuperäistä sanojen käyttöä, mutta ainakin suomennoksessa tekstin tyyli vaikutti harkitulta ja nokkelalta. Uskoisin, että kielten samankaltaisuudet ovat mahdollistaneet alkuperäiselle uskollisen käännöksen.

Kaikin puolin Herra Paulin aikakirjat on riemastuttava ja omaperäinen lukuelämys, joka on samalla oiva katsaus maagisen realismin tyylisuuntaukseen sekä moderniin virolaiseen kirjallisuuteen. Myös Heinsaaren kirja Ebatavaline ja ähvardav loodus (2010) on suomennettu (suom. Epätavallinen ja uhkaava luonto) ja kunhan joskus on ylimääräistä aikaa, voisin ottaa sen luettavaksi. Kenties siis palaamme Heinsaareen vielä uudemman kerran!

21. Sajandi Kodu (2015)

Legendaarisen J.M.K.E.:n basisti Lembit Krull perusti vuonna 1996 oman yhtyeensä, joka kulkee nimellä Hot Kommunist. Äkkiväärän jazzpunkin uusi lupaus äänitti debyyttilevynsä jo vuonna 2001, mutta epäonnisten tapahtumien seurauksena äänitys tuhoutui täysin. Tästä masentuneena bändi laittoi pillit pussiin, mutta nokkamies Krull aktivoi porukan taas 2010-luvulla. 21. Sajandi Kodu (21. vuosisadan koti) -levy äänitettiin uudestaan noin 14 vuotta myöhemmin ja julkaistiin vuoden 2015 helmikuussa. 

Hot Kommunistin ensimmäinen levy on omasta mielestäni energisin ja riemastuttavin äänite vähään aikaan. Tyylillisesti bändi tuntuu tallaavan NoMeansNon viitoittamaa tietä kikkailevalla punkillaan. Jos kotimaisia vertailukohtia täytyy etsiä, niin ensimmäisenä mieleen tulee jonkinlainen Deep Turtlen ja Radiopuhelimien epäpyhä risteytys.

Ärhäkän soiton kruunaa mainio kansitaide, jota on mukava tutkailla levyn soidessa. Kollaasimainen maailmanlopun maisema muistuttaa Hieronymus Boschin maalauksia sekä Slayerin ja Napalm Deathin vanhoja kansikuvia. 

Nyt on otollinen aika myös suomalaisille ottaa bändi haltuun, sillä Hot Kommunist on tulossa lähikuukausina soittamaan useammankin keikan Suomeen.

8.8. (Sauvo, private gig) Loivan maan yö, Bar Edgar, Loimaa (FIN)
9.8. Faces –festival, Raseborg (FIN)
17.9. (+Pohjoinen) Helatorstai –klubi, Henry’s Pub, Helsinki (FIN)
19.9. (+Matti Kallio-Acoustic) Motör Pub, Lahti (FIN)
23.10. (+Häzling Kollektiv & Overdrive) Night Club Shake, Kirkkonummi (FIN)

21. Sajandi Kodun voi kuunnella kokonaisuudessaan Soundcloudissa ja tilata esim. Levykauppa Äxästä. Lisätietoja löytyy bändin Facebook-profiilista.

Sünnipäev on ükskord aastas

Täytän tänään 30 vuotta. Onnea minä!  

Tällä kertaa tutustumme hieman lastenkulttuuriin ja lopuksi laulamme. Eduard Uspenskin (s.1937) Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä (eestiksi Krokodill Gena ja tema sõbrad) on vuonna 1966 valmistunut neuvostoliittolainen lastenkirja. Uspenskin kirjoista Suomessa ehkä tutumpi on Fedja-setä, kissa ja koira (eestiksi Onu Teodor, kass ja koer). Kyseessä ei ole virolainen teos, mutta hahmot ovat rakastettuja myös siellä.

 
Krokotiili Gena työskentelee eläintarhassa krokotiilina ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän tutustuu Muksikseen, tropiikista laivalla appelsiinilaatikossa saapuneeseen olentoon. Yhdessä Muksiksen kanssa krokotiili Gena päättää rakentaa Ystävyyden talon, jossa yksinäiset voivat kohdata toisensa. Hyvien voimien vastakohtana kirjassa häärii akka Isokomero (!), joka pyrkii tuhoamaan Genan ja Muksiksen suunnitelmat. Kirjassa kommentoidaan myös neuvostoajan byrokratian toimintaa (ja toimimattomuutta), kun virkamies Ivan Ivanovitsh hyväksyy joka toisen ja hylkää joka toisen eteensä tulevan paperin, täysin satunnaisesti. 

Vuodesta 1936 toiminut neuvostoliittolainen (sittemmin venäläinen) Soyuzmultfilm-elokuvastudio on tehnyt hahmojen seikkailuista neljä nukkeanimaatiota: Krokotiili Gena (1969), Muksis (1971), Isokomero (1974) ja Muksis menee kouluun (1983). Meille kaikille tuttu krokotiili Genan syntymäpäivälaulu Minä soitan harmonikkaa löytyy Muksis -elokuvan alusta.

Laulaminen on hauskaa (ja virolaiset tekevät sitä lähes yhtä hyvin kuin suomalaiset grillaavat), joten Suomenlahden molemmin puolin voimme yhtyä lauluun ja nauttia 500 jätskiä. Toivon että kokeilette laulamista myös itsellenne heikommalla kielellä, sanat löytyvät videoiden lisätiedoista. Hanuristit voivat soittaa molemmat versiot.

Tässä vielä hieman sanastoa:

vihma - sade
lustakas - lystikäs
rõõmus - iloinen
kink - lahja
sünnipäev - syntymäpäivä
aasta - vuosi
vihmapiisa - sadepisara
tants - tanssi
saatma - saattaa, säestää
võlur - velho
tore - hauska, mukava
soovid - toiveet
jäätis - jäätelö

   

Lisää Vennaskondista myöhemmin!

Terveisin,
Noora

Suur Tõll (1980)

Suur Tõll on virolaisen (ja erityisesti saarenmaalaisen) folkloriikan myyttinen hahmo, josta on kerrottu lukuisia tarinoita satojen vuosien ajan. Suur Tõll ja hänen vaimonsa Piret ovat jättimäisiä hiisiä, jotka toimivat Viron maan ja kansan hyödyksi taistellen pahantahtoista Pirua (virolaisen mytologian Vanatühi tai Vanapagan) vastaan. Hahmot näkyvät virolaisessa kulttuurissa laajalti. Esimerkiksi Kuressaaresta löytyy Suur Tõlliä ja Piretiä esittävä patsas, Suur Tõll on lainannut nimeään maailman suurimmalle säilyneelle jäänmurtajalle ja hänen seikkailuistaan on julkaistu useita teoksia. Tarinoiden alkuperä ei ole tiedossa, mutta on spekuloitu, että Suur Tõllin hahmo perustuu historialliseen saarenmaalaiseen päällikköön, joka on ollut poikkeuksellisen pitkä.

Rein Raamatia (s. 1931) on yhdessä kollegansa Elbert Tuganovin (1920 - 2007) kanssa tituleerattu virolaisen animaation isäksi. Molemmat työskentelivät 1950-luvulla Tallinnfilmin animaatio-osastolla ja tekivät muun muassa Viron ensimmäisen nukkeanimaatioelokuvan Peetrikese unenägu (1958). Vuonna 1971 Raamat perusti Tallinnfilmin alastudioksi oman animaatiostudionsa, jonka turvin hän kykeni tekemään niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin menestyneitä lyhytelokuviaan. Niin Raamatin, Tuganovin kuin Tallinnfilminkin tuotantoon tulemme varmasti vielä palaamaan tarkemmin, mutta tällä kertaa tarkastelen vuonna 1980 ilmestynyttä elokuvaa Suur Tõll. Se oli yksi ensimmäisiä virolaisia filmejä, joka herätti mielenkiintomme Viron kulttuuritarjontaa kohtaan, ja siksi onkin luontevaa kirjoittaa siitä näin aluksi. 

Noin 14-minuuttinen elokuva toimii myyttisellä ja historiallisella tasolla, niin jumalallisten kuin sekulaarienkin voimien vastakkainasetteluna. Lähtökohtana on 1200-luvulla tapahtunut saksalaisten ristiretkeilijöiden Baltian valloitus ja alkuperäiskansojen alistaminen. Piru on tuonut saksalaiset sotajoukot Viroon ja kansa taistelee miehittäjiä vastaan Suur Tõll apunaan. Samaan aikaan Piru hyökkää Suur Tõllin kotiin ja surmaa Piretin. Kostonhimoinen Suur Tõll onnistuu kukistamaan pirun, mutta saksalaisten hyökkäys koituu lopulta hänen kohtalokseen. Ennen kuolemaansa hän lupaa silti hädän uhatessa palata puolustamaan kotimaataan.

Rein Raamatin painostavan mutta vangitsevan kerronnan kruunaa ääniraita, jolla kuullaan dramaattista orkesterimusiikkia ja ihmismassojen huutoa, sekä ennen kaikkea kuvataiteilija Jüri Arrakin (s. 1936) omaperäinen ja painajaismainen kuvitus. Ei siis ole ihmekään, että monet virolaisista ystävistämme ovat kertoneet saaneensa elokuvasta painajaisia lapsena. Hieman nuoremmat suomalaiset voivat verrata traumaa kotimaiseen painajaispolttoaineeseen, Morsoon.

Silmäänpistävää elokuvassa on sen voimakas nationalistinen lataus. Kuvaus ylväästä taistosta virolaisen kansan puolesta ei ollut ajan neuvostosensuurin mieleen ja Suur Tõll onkin aluksi ollut virallisesti kielletty. Käytännössä kielto ei ole ollut kovinkaan tarkkaan seurattu, sillä vaikuttaa siltä, että jokainen 1980-luvun alussa kasvanut virolainen ystävämme on saanut Suur Tõll -trauman. Jotkut pahaa-aavistamattomat raukat erehtyivät katsomaan sen jopa valkokankaalta. Kenties neuvostohallinnon silmissä on nähty lieventävänä asianhaarana se tosiasia, että elokuvan antagonistina toimii saksalainen ritarikunta, ja siksi sensuuria ei ole toteutettu käytännössä. Toisaalta tarinoiden mukaan sensuuri alkoi noihin aikoihin vuotaa yhä enemmän.

Suur Tõllin voi katsoa kokonaisuudessaan Youtubesta ja se löytyy myös Rein Raamat DVD:ltä yhdessä kahden muun mainion lyhytanimaation kanssa. Suosittelen lämpimästi varaamaan vartin verran aikaa ja katsomaan tämän kotimaassaan ja maailmalla palkitun ainutlaatuisen klassikon, jota ajan hammas ei ole 35 vuoden aikana kuluttanut tippaakaan.

Lisätietoja elokuvasta löytyy Estonian Film Databasesta. Rein Raamat DVD:n voi ostaa esimerkiksi Rahvaraamatista tai Apollosta.

Päivitys: Sain sittemmin tietooni, että Suur Tõll -jäänmurtaja on tarkalleen ottaen maailman suurin ensimmäistä maailmansotaa edeltävältä ajalta säilynyt höyryjäänmurtaja. Lisätietoja löytyy esimerkiksi Wikipediasta.

Tere,

päätimme aloittaa tällaisen virolaista populaarikulttuuria käsittelevän blogin. Minä, eli Noora, olen kulttuurihistorian tohtorikoulutettava, väitöskirjani aiheena on työttömyys, syrjäytyminen ja ruotsinsiirtolaisuus suomalaisessa populaarikulttuurissa. Tuo toinen on Arto, musiikkitieteen pääaineopiskelija, joka kirjoittaa parhaillaan kandityötä Neuvosto-Viron punkmusiikista. Tästä blogista ei kuitenkaan ole tulossa mitään akateemista jargonsivustoa, vaan aiomme ihmetellä eestiläisten ystäviemme hengentuotteita, pääasiassa vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Miksi sitten juuri Viro? Järjestämme Turussa Unta.Kauan -doom/psyke/stonerfestivaalia ja muutama vuosi sitten majoitimme kodissamme festivaaleilla soittaneita tarttolaisia muusikoita. Rakastuimme heihin ikihyviksi ja toivoimme, että voisimme tavata näitä vekkuleita joka päivä. Tämä ei välimatkan vuoksi tietenkään onnistunut, mutta Arto päätti lähteä Tarttoon vaihto-opiskelemaan, jotta ystävyys ei katkeaisi. Tämäkään ei onnistunut, sillä humanisteille ei Tarttossa juuri ollut opiskeluvaihtoehtoja, mutta sen sijaan hän vietti juuri vuoden Tallinnan yliopistossa, opiskellen kieltä ja kulttuuria, sekä kantapään kautta myös paikallisia tapoja. Minun vironopettajanani puolestaan ovat tähän asti toimineet pääasiassa laulut, elokuvat ja Miki Hiir -lehti. Koska pohjois-eestiläiset ovat oppinet suomen kielen televisiota katsomalla, toimii tämäkin tekniikka varmasti, mutta syksyllä aion joka tapauksessa aloittaa myös ohjatun kielenopiskelun. Tämän blogin kautta voimme esitellä myös teille kaikkea sitä ihmeellistä ja ihanaa, mitä naapurimassa on saatu aikaan.


Viihdymme viron kielen parissa, sillä se tarjoaa kuin arvoituksen ratkaistavaksi, niin lähellä ja kaukana kielemme toisistaan ovat. Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole kirjoittaa vain siitä, miten viineri on nakki ja piimä on maito, mutta kyllähän se nyt vaan suomalaista naurattaa, jos kuskil on pulmapäivä (on jossain hääpäivä).

Ensi kerralla jotain rakentavampaa!


Terveisin,

Noora ja Arto