Tere,

päätimme aloittaa tällaisen virolaista populaarikulttuuria käsittelevän blogin. Minä, eli Noora, olen kulttuurihistorian tohtorikoulutettava, väitöskirjani aiheena on työttömyys, syrjäytyminen ja ruotsinsiirtolaisuus suomalaisessa populaarikulttuurissa. Tuo toinen on Arto, musiikkitieteen pääaineopiskelija, joka kirjoittaa parhaillaan kandityötä Neuvosto-Viron punkmusiikista. Tästä blogista ei kuitenkaan ole tulossa mitään akateemista jargonsivustoa, vaan aiomme ihmetellä eestiläisten ystäviemme hengentuotteita, pääasiassa vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Miksi sitten juuri Viro? Järjestämme Turussa Unta.Kauan -doom/psyke/stonerfestivaalia ja muutama vuosi sitten majoitimme kodissamme festivaaleilla soittaneita tarttolaisia muusikoita. Rakastuimme heihin ikihyviksi ja toivoimme, että voisimme tavata näitä vekkuleita joka päivä. Tämä ei välimatkan vuoksi tietenkään onnistunut, mutta Arto päätti lähteä Tarttoon vaihto-opiskelemaan, jotta ystävyys ei katkeaisi. Tämäkään ei onnistunut, sillä humanisteille ei Tarttossa juuri ollut opiskeluvaihtoehtoja, mutta sen sijaan hän vietti juuri vuoden Tallinnan yliopistossa, opiskellen kieltä ja kulttuuria, sekä kantapään kautta myös paikallisia tapoja. Minun vironopettajanani puolestaan ovat tähän asti toimineet pääasiassa laulut, elokuvat ja Miki Hiir -lehti. Koska pohjois-eestiläiset ovat oppinet suomen kielen televisiota katsomalla, toimii tämäkin tekniikka varmasti, mutta syksyllä aion joka tapauksessa aloittaa myös ohjatun kielenopiskelun. Tämän blogin kautta voimme esitellä myös teille kaikkea sitä ihmeellistä ja ihanaa, mitä naapurimassa on saatu aikaan.


Viihdymme viron kielen parissa, sillä se tarjoaa kuin arvoituksen ratkaistavaksi, niin lähellä ja kaukana kielemme toisistaan ovat. Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole kirjoittaa vain siitä, miten viineri on nakki ja piimä on maito, mutta kyllähän se nyt vaan suomalaista naurattaa, jos kuskil on pulmapäivä (on jossain hääpäivä).

Ensi kerralla jotain rakentavampaa!


Terveisin,

Noora ja Arto