Härra Pauli kroonikad (2001)

Hei taas!

Kesä on ollut hiljaista aikaa kaikkialla eikä meidän blogi ole ollut poikkeus. Nyt voisi kuitenkin olla taas korkea aika aktivoitua ja jatkaa seikkailuja Viron kulttuurikentällä. Hiljaisen kauden aikana Noora on ollut yhteydessä noin puoleen Viron populaatiosta tarkoituksenaan selvittää erilaisten hengentuotteiden käyttöoikeuksia. Vielä emme ole tulleet hullua hurskaammaksi.

Mutta tällä kertaa syvennytään kirjallisuuteen. Suurennuslasin alla on Härra Pauli kroonikad (Herra Paulin aikakirjat), jonka omalaatuisen tyylin vuoksi katsaus tulee olemaan hyvin pintapuolinen.

Viron kulttuurikenttä laajeni ripeästi itsenäisyyden palauttamisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991. Oman osuutensa uusista tuulahduksista sai myös kirjallisuus. Aiemmin kiellettyjä ulkomaalaisia kirjoja sai nyt tuoda vapaasti Viroon ja uusia vaikutteita ammennettiin yhä laajemmalta. 

Uusien kirjailijoiden aallon myötä virolainen kirjallisuus edistyi useita harppauksia kerralla ja uudet tyylit nousivat esiin. Vuonna 1973 syntynyt Mehis Heinsaar kasvoi nuoreksi aikuiseksi modernin virolaisen kirjallisuuden nousun aikaan ja oli näin ollen heti alusta alkaen vapaa vanhoista kahleista kirjailijan uraansa aloittaessaan.

Heinsaaren tyyliä on luonnehdittu jo hänen ensimmäisestä novellikokoelmastaan Vanameeste näppaja (2001) lähtien maagiseksi realismiksi. Samaa linjaa jatkaa Härra Pauli kroonikad (2001). Molemmat kirjoista on laajalti kehuttuja ja palkittuja.

Härra Pauli kroonikad käsittää kolme tarinakokoelmaa, jotka kertovat herra Paulin eriskummallisten ja arvaamattomien tapahtumien värittämästä elämästä. Ensimmäinen ja kolmas osa muodostuvat kronologisesti irrallisista tarinoista, joissa käydään läpi muun muassa herra Paulin työelämää, lapsuutta ja haaveilua Kristoffer Kolumbuksena elämisestä. Kirjan toinen osa, joka on henkilökohtainen suosikkini, kertoo sarjan omituisista asunnoista, joissa herra Paul on asunut (herra Paul kertoo, ettei yleensä ottaenkaan tule asuntojen kanssa toimeen). Irtolaisuuden takia pidätetty herra Paul joutuu kirjoittamaan poliisilaitoksella raportteja entisistä asunnoistaan poliisin ja psykiatrin tarkkaillessa tätä. 

Herra Paulin elämä on täynnä perinteisen logiikan ja järjen vastaisia tapahtumia. Milloin hän ajautuu spontaanisti muutamien kanssaihmisten seurassa hetkeksi taianomaiseen paratiisiin kesken talvisen työmatkan ja milloin hän puolestaan yrittää epätoivoisesti päästä pois yksiöstään päätyen ulko-ovesta aina takaisin sisälle.

Heinsaaren kirjoitustyyli estää lukijaa tuudittautumasta täysin magian ja sattumanvaraisuuden ehdoille, sillä lukijaa muistutetaan aina toisinaan ympäröivästä, normaalista ja loogisesta maailmasta. Magian ja realismin nivoutuminen yhteen pakottaa lukijan arvioimaan tapahtumien kulkua ja kirjan maailman järkiperäisyyttä toistuvasti. Herra Paulin kohtaama poliisi edustaa meille tutumpaa maailmaa ja hän pitääkin Paulia mielisairaana. Jopa Paul itse tokaisee olevansa kyllästynyt kaikkeen hänelle tapahtuvaan magiaan. Herra Paul vaikuttaa olevan erikoislaatuinen henkilö, joka asuu kahden maailman rajalla normaalien ihmisten parissa.

Luin kirjan suomenkielisen version, enkä osaa varmuudella kommentoida Heinsaaren alkuperäistä sanojen käyttöä, mutta ainakin suomennoksessa tekstin tyyli vaikutti harkitulta ja nokkelalta. Uskoisin, että kielten samankaltaisuudet ovat mahdollistaneet alkuperäiselle uskollisen käännöksen.

Kaikin puolin Herra Paulin aikakirjat on riemastuttava ja omaperäinen lukuelämys, joka on samalla oiva katsaus maagisen realismin tyylisuuntaukseen sekä moderniin virolaiseen kirjallisuuteen. Myös Heinsaaren kirja Ebatavaline ja ähvardav loodus (2010) on suomennettu (suom. Epätavallinen ja uhkaava luonto) ja kunhan joskus on ylimääräistä aikaa, voisin ottaa sen luettavaksi. Kenties siis palaamme Heinsaareen vielä uudemman kerran!